sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Loppu alkaa pian

Helmikuu vaihtui nopeasti maaliskuuhun. Hyvä minulle sinänsä, koska olen odottanut tätä tiettyä maaliskuuta miltei kolme vuotta. Miksi? Vihainen sodan jumala Kratos jatkaa kostoretkeään PS3:n yksinoikeuspelissä God of War III. Lähdin sarjan mukaan hieman myöhässä kun ensimmäinen kokeiluni tapahtui GoW II:n parissa. Heti käväisin ostamssa ensimmäisenkin osan ja olinkin jo pelisarjan fani tietämättäni. Ei olekaan siis ihme miksi olen niin innoissani seuraavista kahdesta viikosta. Odottavan aika tulee olemaan pitkä eivätkä ajankohtaiset mainostamiset ainakaan helpota odottamista.

Destructoid julkaisi artikkelin, joka sisältää yksityiskohtaisen selostukset GoW III:n ensimmäisistä minuuteista ja fiiliksistä miten peli alkaa. Jätin itse lukemisen heti ensimmäisiin lauseisiin "You are not ready for this game. Seriously." ja "The best 30 minutes of any videogame I have ever played." Koska hypejuna puksuttaa luotijunan nopeudella, jätin pahimmat spoilerit lukematta ja luultavasti säästyin isommalta odottamisen tuskalta. Jos joku lukijoista haluaa olla sadisti ja piiskata itsensä mahdollisimman tuskaisen odotuksen pariin, voi artikkelin käydä lukaisemassa linkistä.
 

Viime viikolla Pelaaja-lehti päätti lisätä tuskaani sillä lehden tilaajien versiossa kannessa komeili... noh, arvatakin saattaa.

 
Kiitokset Pelaaja-lehden Miikka Lehtoselle pelin arvostelusta. Arvostelu lupailee pelistä paljon hyvää, ja uskon pelin todellakin lunastavan odotukset. Samalla selauksella löysin lehden välistä jotain todella äijämäistä...

 Voi herrajestas, mitkä tuskat ja vapinat iskevät. Julkaisuun on vajaa kaksi viikkoa, mutta luultavasti joudun odottamaan enemmän, että Ultimate Thrilogy Edition saapuu postin kautta. Paketti sisältää myös pelin ensimmäiset kaksi osaaa PS3:lle sovitettuna ja HD-kuvanlaadulla, joten pääsen kivasti muistelemaan muutaman vuoden takaista peli-intoa. Se, jos jokin on varmaa, tulee viimeistään ensi viikon jälkeisestä viikosta puhdasta odottamista, sen jälkeen puhdasta läpipeluuhakkaamista ja sen jälkeen haikeaa fiilistelyä, koska Kratosta tuskin enää näkee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti