Ah, ensimmäinen Final Fantasy tällä konsolisukupolvella ja on onnistunut aiheuttamaan hyvää hässäkkää sekä kriitikoiden, sarjan seuraajien että konsolifanien puolella. Ei mikään ihme, että kiinnostus heräsi myös minussakin. Peli ehtikin pölyttyä myynnissä n. 15 minuuttia ennen kuin joutui innokkaan pelaajan sieppaamaksi. Lopun koulupäivästä peli poltteli laukussa ja käsissä. Kiusaus pyhittää koko päivä tälle pelille oli hyvin suuri, mutta se parempi puoli minusta päätti kuitenkin pysyttäytyä koulun penkillä.
Ei ole yllätys, että peli käynnistyi heti ensimmäiseksi kotiin päästyäni. Hetkeäkään ei tarvitsenut odottaa, sillä peliä ei tarvitse asentaa kovalevylle. Tällaista mahdollisuutta ei edes ole pelissä. Pelin alkuvideo ennen päävalikkoa lupaa paljon. Todella hienon näköinen maailma kohtaa todella upean äänimaailman. Huolimatta tiukoista naapureista, pidän äänenvoimakkuuden hyvin kuuluvalla tasolla.
Peli alkaa usean minuutin videolla. Eipä ehdi kulua kuin pari minuuttia ennen ensimmäistä räiskintäkohtausta. Lopulta video täyttyy räjähdyksillä ja luodeilla. Eksyn hieman pelistä, koska en tiedä mitä oikein on meneillään. Lopulta pääsen pelaamaan, mutta ilo jää lyhyeksi ensimmäisen vastuksen ilmestyessä ruudulle. Hallitsen Lightning-nimistä naishahmoa, jonka kumppanina toimii Sazh, afromies. Ensimmäinen taistelu toimii tutoriaalina taistelutoiminnoille, joten hirveästi mitään epäonnistumisen mahdollisuuksia ei pelin alkuvaiheessa ole.
Heti ensimmäiseksi tajuan, etten voi hallita kuin yhtä hahmoa, toinen osaa automaattisesti hyökätä. Taistelut sujuvat sulavasti, vaikka ruudulla räjähtelee alituisesti. Peli näyttää todella hienolta myöskin taisteluissa, joten siltä osin peli lunastaa odotuksia. Taistelun jälkeen pääsee liikkumaan vapaasti hyvin lineaarisella kartalla. Osasin odottaa asiaa, enkä pistä yhtään pahaksi asiaa, vaikka kritiikkiä on tullut hyvin paljon. Olihan FFX ihan samanlainen ja erittäin hyvä peli oli siltikin. Random Encounter -taisteluita ei enää ole vaan viholliset näkyvät ruudulla. Kosketus viholliseen käynnistää taistelun, joten myös mahdollisuus kiertää ja välttää konflikti onnistuu välillä.
Tarina vie nopeasti pelin päähenkilöt yhteen kertomatta hirveästi taustoja. Syvällistä kuvaa hahmoista ei saa parinkaan tunnin aikana vaan pikkuhiljaa paljon myöhemmin. Tarinaa on tukemassa dataloki pelin valikossa, joka kertoo todella runsaasti tarkempaa tietoa tapahtumista ja paikoista.
Peli alkaa hyvin hitaasti. Pari tuntia menee X-nappia hakatessa helpostikin, mutta peli tuo uusia ominaisuuksia taisteluihin ajan myötä. Taistelumekanismiin on lisätty uusi, mielestäni todella hyvä ominaisuus nimeltään Paradigm Shift eli suomeksi pelaajaroolin vaihtaminen. Kesken taistelun pelaaja voi vaihtaa hahmon taistelutyylin sekunnissa aggressiivisesti hyökkäävästä taistelijasta, puolustavaan ja muita parantavaan rooliin. Myöhemmässä vaiheessa peliä peliroolin vaihtamiset ovat välttämättömiä, sillä peli rankaisee armotta joukon johtajan kuolemasta (huolimatta kuolemasta herättäviltä itemeistä) game overilla. Hahmot eivät enää kerää kokemuspisteitä vaan CP-pisteitä eli Crystal Pointseja, joita käytetään hahmon kehittämiseen Grystarium Systeemissä, joka muistuttaa hyvin paljon FFX:ssä Sphere Gridiä.Viiden tunnin aikana ei pelistä ole vieläkään saanut kaikkea avatuksi. Mm. tavaroiden ja aseiden yhdistäminen/päivittäminen on avaamatta. Taisteluissa käytettävien kolmen hahmojen vapaa valinta on avaamatta. Eidolonit (GF:t, Aeonit, Summonit, millä ikinä niitä nyt kutsutaan) ovat saamatta... Ei mikään ihme, että peliä on kritisoitu enimmäkseen hitaasta alusta. Kuitenkin peli on tunnistettavissa Final Fantasy -sarjaan kuuluvaksi. Pelin kokonaiskuvaa on vaikeaa arvioida ensimmäisten tuntien jälkeen. Olen kuitenkin varma, että peliä tulee tahkottua kymmeniä tunteja eteenpäin.
- Jani odottelee milloin pääsee ajamaan Shivalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti