Heavy Rain

PS3:n yksi odotetuimmista peleistä, Heavy Rain, julkaistiin viime keskiviikkona. Olin odottanut peliä jo viime syksystä asti, mutta hiukan varautuen, johtuen Quantic Dream:n aikaisemmasta saman tyylisestä pelistä, Fahrenheit. Omistan Fahrenheitin vanhalle, luotetulle PS2:lle. Peli vaikutti aluksi todella jännältä elokuvalta, jota pelaaja itse ohjasi. Salaperäinen murhamysteeri kiehtoi muutaman pelitunnin, mutta sitten pelintekijät löivät läskiksi, ja peliin tuli yliluonnollisia piirteitä, mitkä tuhosivat pelin miltei kokonaan.

Heavy Rain on Quantic Dreams:lta uskalias veto tehdä samanlainen peli kuin Fahrenheit, mutta panostaen enemmän tarinaan. Pelaaminen perustuu siihen, että pelaaja ohjaa neljää eri hahmoa, päättäen itse mitä tekevät tai jättävät tekemättä. Pelaajan tekemät ratkaisut vaikuttavat pelin juoneen ja pelattavaan hahmoon. Kuulostaa tylsältä, mutta toimintaakin riittää. Useat välikohtaukset sisältävät runsaasti Quick Time Event - eli QTE-jaksoja. Suomeksi sanottuna peli käskee painamaan tiettyä ohjaimen nappia, pyörittämään analogitattia tai heiluttamaan ohjainta johonkin suuntaan. Epäonnistuminen ei tarkoita missään vaiheessa pelin loppua vaan muokkaavat tilannetta ja sen seurausta. Hahmot voivat myös kuolla, mutta oman kokemukseni perusteella, hahmon kuoleminen täytyy tehdä tahallisesti.

Heavy Rain on suunnattu vanhemmille pelaajille. Pelin teema on hyvin vakava joten huumori on herkässä. Pelaajalta vaaditaan keskittymistä pelin tarinaan. Olin hyvin yllättynyt siitä, miten reagoin pelin juonen muutoksiin ja niiden tyrkyttämiin vahvoihin tunteisiin. Pelkään, että menetän osan niistä ajatuksista ja tunteista, koska minulla ei ole lapsia. Pelin pääpahis kun on 8-13 -vuotiaiden lapsien murhaaja, origami-tappaja.

Pelin graafinen ulkonäkö sekä ääninäyttely on todella hienoa katseltavaa ja kuunneltavaa. Aina välillä uppoudun peliin kuin katselisin elokuvaa. Ainoastaan hetkelliset hahmojen hullunkuriset kasvojen irvistykset havahduttavat takaisin itse pelin pariin. Quantic Dreams on selvästikin ottanut oppia Fahrenheitin virheistä, sillä peli todellakin ansaitsee kehunsa.

Pienenä bonuksena, joka erottui peliä asennettaessa kovalevylle, huomasin pelikotelon sisältävät pienen neliömuotoisen paperin. Asennuksen aikana minua opetettiin taittelemaan siitä samannäköinen origami-kurki mikä pelin kannessa on. Jokin näinkin pieni yksityiskohta erottaa pelin muista. Olin itse ainakin innoissani origamia taitellessani.

Jani etsii netin syövereistä lisää ohjeita origameja varten