Viimeinen teko

Lattia oli sanomalehtien peitossa. Mattoa peittivät useat otsikot terroristi-iskuista, ja keittiön kivilaattoja peittivät artikkelit, joissa kirjoittajat puhuivat omasta syntymästään. Kirjoittaja valehtelisi, jos väittäisi hahmojen syntyneen sydämestä. Useimmiten hahmo syntyy yhdestä tai useammasta lauseyhtymästä. Yksi tai useampi lause voi kertoa kaiken luonteesta, ajatuksista tai elämäntyöstä. Yksi sana voi muuttaa asioita. Musteen piirtyessä valkoiselle paperille, on kaikki mahdollista. Pienet asiat muokkaavat hahmoa radikaalisti.

Tuomas syntyi sanomalehtien keskelle. Tuomas ei ollut haluttu jälkeläinen. Hänen äitinsä oli hyljännyt hänet, kun hän oli vielä pieni. Äidin rakastaja, josta oli tullut Tuomaksen isä, oli häipynyt pian hänen syntymänsä jälkeen. Sanomalehtien keskeltä hän yritti löytää itseään. Otsikoista hän etsi syytä mistä hän oli tullut, ja minne kaikki olivat menneet. Hän yhdisti otsikoiden sanoja toisiinsa. Sanoja hän etsi lauseiden välistä, ja lopulta yhdisti sanat lauseiksi.

Aamun hän aloitti kupilla kahvia tavalliseen tapaan. Aurinko valaisi huonetta niin, että hän näki kaikki revityt sanomalehdet lattialla. Hänestä ei siinä lattiaa ollut. Sanomalehdet loivat kuin tason, jossa hän seisoi. Ne pitivät arvoituksia sisällään. Edellinen ilta oli ollut pitkä. Hän oli etsinyt paria sanaa lehtien sivuilta, mutta ei ollut ymmärtänyt niitä. Lehdistä leikatut osat olivat täynnä sinistä kuulakärkikynää. Ulkoa löytyneet sanomalehdet olivat likaisia. Kengänpainaumat ja revenneet sivut olivat hyvin yleinen näky huoneessa. Myös ulkomaalaisia lehtiä lojui lattialla. Hän ei ollut kielimiehiä, mutta hän etsi lehdistä kuvia. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, hän ajatteli.

Tuomas pohti itseään. Ystäviä hänellä ei enää ollut, viimeinen katosi sillan alla edellisellä viikolla. Ystävä oli nähnyt Tuomaksen huoneen. Sen jälkeen hänen suhtautumisensa Tuomakseen oli muuttunut. Tuomas ei yhtään ihmetellyt miksi, mutta hänestä se, mitä hän teki, oli tärkeämpää kuin muu elämä. Töitäkään hän ei ollut saanut. Useat sanoivat häntä ristiriitaiseksi ihmiseksi, osat hieman hulluksi. Tuomaksen äiti oli saanut hänet hieman hulluksi. Pienenä lapsena hän ei ymmärtänyt, mitä äiti oli tehnyt hänelle. Teini-ikäisenä hän oli katsonut itseään peiliin ja pitänyt yllään naurettavia vaatteita, kunnes hän nauroi itselleen. Tuolloin hän tajusi kuinka naurettava ihminen hän oli. Katkerana äidilleen, hän oli kirjoittanut kirjeitä lapsuudenkotiinsa. Vastauksia hän ei tietenkään takaisin saanut, mutta hänestä tuntui hyvältä kirjoittaa vapaasti kiroten äitiään ilman hänen huomauttelemista.

Sanomalehdet kertoivat Tuomaksen elämästä kaiken. Hänen elämänsä piileskeli otsikoiden välissä. Hän vihasi sanomalehtiä, mutta hänen oli selvitttävä elämänsä. Äiti oli tehnyt elämästä sekavan, enemmän vainoharhaisen. Kun Tuomas oli tajunnut tilanteensa, hän syytti itseään. Syytökset olisivat turhia, jos hän näkisi vain tuon parin sanan otsikon. Turhuus, väsymys ja epätoivo olivat vaivaneet häntä siitä lähtien, kun ensimmäinen sanomalehti ilmestyi levinneenä lattialle. Siitä lähtien niitä ilmestyi holtittomana, enemmän kuin Tuomas itse halusi. Selviäminen helpolla vaikutti turhalta ajatukselta. Ei hän ollut ennenkään päässyt aidan alitse, mutta nyt hän toivoi sitä. Jumala ei ollut myöntäväisellä mielellä.

Useita tunteja istuttuaan sanomalehtien keskellä puoliväsyneenä, hän päätti lopettaa.
-Ei tästä tule mitään, hän ajatteli. Hän ei ollut vieläkään löytänyt mitään, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun hän tunsi epäonnistuneen. Ei hän löytänyt artikkeliaan. Viikkoja hän yritti etsiä, mutta ei löytänyt selitystä itselleen. Hän ei löytänyt mitään äitinsä kuolemasta. Ystävä oli kertonut hänelle suru-uutisen pari viikkoa sitten, mutta hän oli järkyttynyt itsekin siitä, miten Tuomas reagoi tilanteeseen. Hän oli nähnyt sanomalehdet lattialla, eikä hyväksynyt sitä. Tuomaksen elämä riippui tuosta lehtileikkeestä, mutta hän ei löytänyt mitään.